Kesäyliopistot

Opiskelu voi olla myös harrastus!

Nykyään opiskelu voi olla myös harrastus ja siihen antaakin oivallisen mahdollisuuden Suomen hyvin rakennettu opintojärjestelmä. Opiskelu on paitsi hauskaa, myös hyödyllistä ja antoisaa. Tänä päivänä opiskelu ei ole välttämättä aikaan tai paikkaan sidottua ja se mahdollistaa esimerkiksi lisäopinnot useille hyvinkin…
Read more

Kesäyliopistot Suomessa

Opiskelu kesäyliopistossa on vuosi vuodelta yleisempää Suomessa. Suosiosta kielii myös kesäyliopistojen määrä. Suomessa on yhteensä noin 30 eri kesäyliopistoa, jossa voi opiskella avoimen yliopiston sekä avoimen ammattikorkeakoulun opintoja sekä saada lisäksi ammatillista täydennyskoulutusta sekä eri kielten ja taide- ja kulttuurialojen…
Read more

Kesäyliopistoiden historiaa

Kesäyliopistoilla on pitkä historia Suomessa ja niiden synty ulottuu niinkin pitkälle kuin vuoteen 1912. Suomen ensimmäinen kesäyliopisto sijaitsi Jyväskylässä ja sen perustamisesta vastasi Suomalainen tiedeakatemia. Tuohon aikaan Suomalainen koulutus oli jakautunut hyvin epätasaisesti ja monella tyäväenluokkaan kuuluvalla ei ollutkaan varaa…
Read more

Kesäyliopiston suoritusten rekisteröinti

Opiskelijan suorittaessa opintoja kesäyliopistossa hyväksytysti, kirjataan ne automaattisesti opintorekisteriin. Kirjatut opinnot menevät aina sen yliopiston rekisteriin, jonka tutkintovaatimusten mukaisia ne ovat. Yleisesti ottaen opinnot kuitenkin siis kirjataan sen yliopiston rekisteriin jossa opiskelija opintojaan suorittaa. Opiskelijan on helppoa ja kätevää seurata…
Read more

Kesäyliopistosta eväitä työelämään

Työelämä muuttuu jatkuvasti vaativammaksi. Moni saattaa kokea että heidän aikanaan opiskelemat asiat ovat auttamattomasti vanhentuneita, tai että heidän tietotaitonsa ei enää riitä täyttämään koventuneita vaatimuksia. Tässä apuun tulevat Kesäyliopistojen työelämälle räätälöidyt kurssit,jotka auttavat jo työelämässä olevia olemaan entistä luovempia, tuottavampia…
Read more

Majoitus Kesäyliopistot

Monilla Kesäyliopistoilla on myös tarjota omille opiskelijoilleen erilaisia majoitusvaihtoehtoja, koska todella monet opiskelijoista saapuvat opintoihin kauempaa. Yleensä majoitus tapahtuu 1-2 hengen huoneissa ja huoneistot sisältävät yleisesti ottaen monia eri huoneita. Kyseessä on siis ns.soluasunto, jossa opiskelijat jakavat keittiön ja kylpyhuoneen.…
Read more

Kesäyliopistoon Etelä-Koreaan

Kesäyliopisto opiskelu alkaa olla suhteellisen tunnettua, mutta harva tietää että Kesäyliopiston kursseja voi mennä suorittamaan myös ulkomaille. Tarjolla on lukuisia Exchange kumppaneita, joiden kautta opiskelijoilla on mitä mahtavin tilaisuus päästä helposti haluamaansa maahan vaihtoon. Tässä kirjoituksessa kerrommekin kokemuksia ja tietoja…
Read more